Hankkeen tarkoituksena on kehittää nuorisotiedotusta ja -neuvontaa mukana olevissa kunnissa.
Nuorisotiedotuksesta ja neuvonnasta lisää
Hankkeen tarkoitus on myös parantaa nuorisotyöntekijöiden, nuorisotoimien ja nuorten välistä tiedonkulkua ja hakea nuorisotyöhön uusia, nuoria kiinnostavia painopistelaueita ja työskentelytapoja. Hankeen tavoitteena on myös edistää nuorten omaa vastuuta netin käyttäjänä ja siellä julkaistavan materiaalin tuottajana.
Poiju-hankkeen rahoitus saatiin Opetusministeriöltä ja sitä rahoittivat myös Humppilan ja Tammelan kunnat. Hanketyö ostettiin Humppilan 4H-yhdistykseltä. Sivuston hallinnan kehittämisestä vastasi humppilalaistaustainen tietojenkäsittelytieteen opiskelija Antti Rautanen.
Nuoret olivat mukana sivuston suunnittelussa antamalla ideoita ja toiveita sivujen sisällöstä. Nuorten antamista ehdotuksista valittiin sivustolle myös nimi. Nuoret saivat vaikuttaa myös nuorisotilojen sivuihin ja nuorisovaltuusto, nuorten tiedotusryhmä ja talotoimikunta suunnitella omia sivujaan.
Tietosivuille kerättiin tietoa ja linkkejä erilaisista aiheista. Sivuja olivat suunnittelemassa monet nuorten parissa työskentelevät ihmiset esim. terveydenhoitajat, koulukuraattorit ja nuoriso-ohjaajat, joilla on käsitystä nuorten ongelmista ja tiedon tarpeesta. Tietoa sivuille lisätään ja päivitetään koko ajan ja jatkossa erityisesti nuorten toiveiden ja ideoiden mukaan.
Poiju-hanke on saanut jatkoa kevääseen 2010. Hankkeen seuraavassa vaiheessa on tarkoitus perustaa nuorten toimitus toimittamaan nuorten verkkolehteä. Lisäksi otetaan käyttöön nuorten Aloitekanava eli verkkopalvelu, jonka kautta nuoret voivat vaikuttaa kunnan asioihin entistä paremmin.