Humppilan ja Tammelan nuorten sivut

Hannu Torvinen

Olen 17-vuotias Forssan yhteislyseon opiskelija ja kotoisin Humppilasta. Halusin lukioon, koska se antaa tietyllä tavalla laajan ja hyvän pohjan jatko-opintoja ajatellen.  Kaikkein ärsyttävintä ovatkin pitkät koulumatkat (n. 30 km). Muuten tämä vastikään päättynyt ensimmäinen vuosi on ollut positiivinen kokemus; melkein kaikki ykkösten kurssit ovat oman ryhmän (luokkiahan ei ole ) kanssa, joten et voi olla löytämättä kavereita. Kyllähän lukiota varten täytyy tietynlainen asenne olla, siellä ei voi ajatella että menee vain aikaa tappamaan, sillä hyvin pian alkaa ryhmänohjaaja hyppiä silmille:D On olemassa myöskin tutor-toiminta eli 2.vuoden opiskelijat pitävät joitakin RO-tunteja ja heiltä voi kysyä mitä tahansa. Opettajat voivat vaikuttaa alkuun omituisilta, mutta totuus on, että hekin osaavat pitää huolen opiskelijoistaan ja heidän työskentelystään.

Miksi hait kunnalle töihin?

Olin kiinnostunut paikasta, koska en halunnut mihinkään "tavalliseen" duuniin. Sitäpaitsi tämä on tavallaan kakkostyö minulle, sillä myös kotona on työtä enemmän kuin kerkiää tehrä.

Kun olen vanha, haluan...

työpaikan jossa voin toteuttaa itseäni

Minkälainen olet nuorena?

Yritän olla kunnollinen ihminen; olen onnistunut olemaan savuton ja en ole hulttio (en keuli polkupyörällä ympäri Hlaa, niin kuin jotkut)