Humppilan ja Tammelan nuorten sivut

Humppilan työpajaohjaaja

Merja Kannisto

Kerro itsestäsi.

Nimeni on Merja Kannisto ja perheeseeni kuuluu mieheni, neljä lasta ja koira. Olen asunut Forssassa vuodesta 1988. Harrastan lenkkeilyä ja kuntosalilla käyn silloin tällöin. Käsitöiden tekemisestä ja lukemisesta nautin sekä erityisesti mummina olemisesta. Olen ennakkoluuloton ja ulospäin suuntautunut. Uskon olevani myös helposti lähestyttävä ja nautin keskusteluista eri ikäisten ihmisten kanssa. Mielestäni onkin hienoa että asemalle on suunniteltu toimintaa sekä nuorille että ikäihmisille.

Mitä töitä olet aikaisemmin tehnyt ja miten olet päätynyt työskentelemään nuorten työpajoissa?

Olen elämäni aikana ehtinyt tehdä monenlaista työtä. Alun perin minulla on käsityöalan koulutus ja aloitin käsityöalan suunnittelija-ohjaajana vuonna -86. Käsityöläisyrittäjänä olen ollut 11 vuotta. Sitten olen ollut päiväkodissa töissä lastentarha- ja esikouluopettajana. Olen ollut mukana kahdessa eri työpajatoiminnassa, Somerolla ja Riihimäellä. Nuorten työpajoille päädyin opintojeni aikana tehdessäni harjoittelua työpajalla. Olen viihtynyt hyvin ja koen nuorten työpaja toiminnan tärkeänä koska mitä pidemmäksi aikaa nuori jää ilman koulutus – ja työpaikkaa, sitä vaikeampi hänet on motivoida aloittamaan uudestaan. Nuorten työpaja on paikka jossa nuori voi kokea kuuluvansa johonkin, se on paikka mihin lähteä aamuisin.

Mikä on nuorten työpaja ja kenelle se on tarkoitettu?

Nuorten työpaja on tarkoitettu humppilalaisille työttömille n. 15–25-vuotiaille nuorille, jotka ovat esimerkiksi keskeyttäneet opintonsa tai etsivät omaa alaa. Työpaja tarjoaa nuorille muun muassa työtä, tukea opiskelupaikan hakemiseen ja työllistymiseen. Tavoitteena on kehittää nuorten ammattitaitoa ja auttaa selkiyttämään nuorten tulevaisuuden suunnitelmia sekä ohjata nuoria siirtymään työelämän pariin. Tarkoituksena on lisäksi tukea nuorta kehittämään omia valmiuksia hakeutua joko koulutukseen tai työelämään ja lisäksi kehittää nuoren elämäntaitoja.

Mitä nuorten työpajalla tehdään?

Työpajalla tehdään erilaisia harjoitus- ja tilaustöitä, työskennellään kunnan eri toimipisteissä ja työharjoittelut yrityksissä ovat myös mahdollisia. Yhtenä päivänä viikossa voidaan tehdä muutakin kuin töitä, esimerkiksi voidaan tutusta paikkakunnan eri harrastusmahdollisuuksiin. Tarjolla voi olla myös erilaista ryhmätoimintaa sekä taidetoimintaa.

Miten työpajaan voi hakeutua töihin?

Työpajan ohjaaja on yhteistyössä muun muassa työvoimatoimiston, lähitutori Auri Saarisen, QVI-projektin (minne menet nuori) sekä sosiaalitoimen (Jaana Paasikangas) kanssa. Heidän kauttaan nuori voi hakeutua työpajalle. Tietysti nuori voi itse rohkeasti ottaa yhteyttä minuun halutessaan lisätietoa. Aluksi kartoitamme nuoren tilanteen ja tarjoamme hänelle mahdollisuuden tulla työpajalle työharjoitteluun, työelämän-valmennukseen tai kuntouttavaan työtoimintaan. Myöhemmin selvitämme miten nuoren suunnitelmat ovat muuttuneet ja miten voisimme ohjata hänet oikeaan suuntaan. Olemme siis mukana ohjaamassa ja tukemassa nuorta työhön tai koulutukseen pääsemisessä.

Kerro Humppilan työpajasta.

Humppilan työpajan nimi on Asematupa. Työpaja sijaitsee nimensä mukaan Humppilan vanhan aseman tiloissa. Tilaa tullaan remontoimaan lähiaikoina ja myös ympäristöön panostetaan. Avajaiset ja avoimet ovet ovat alkusyksyllä. Asemalle tulee myös toimintaa ikäihmisille. Mahdollisuuksien mukaan teemme yhteistyötä heidän kanssaan.

Mitä toivot työpajan toiminnasta?

Toivottavasti työpajasta tulee yhteisöllinen ja turvallinen paikka, jossa voidaan käydä läpi arkojakin asioita. Kun me ohjaajat tulemme tutummiksi nuorten kanssa, on heidän helpompi jutella meille tulevasta työelämästä ja muustakin elämästä. Vaikka toivon että nuoret viihtyisivät työpajalla, tarkoituksena on kuitenkin että työpajalla ollaan vain hetken selvittelemässä suuntaa elämälle ja sitten siirrytään kouluun tai työelämään.