Olen 23-vuotias nuorisotyöntekijä ja kotoisin Orivedeltä. Opiskeluiden takia on tullut vähän asuttua siellä sun täällä muuallakin, kuten kolme kuukautta Mallorcalla ;). Suosittelen muitakin ottamaan ilon irti varsinkin jatko-opiskeluista! Oppimisen ja ammatin lisäksi voi saada myös paljon uusia kokemuksia, jos vain uskaltaa ja haluaa vähän nähdä vaivaa.
Olen siis yhteisöpedagogi (AMK), koska halusin opiskelun jälkeen päästä tekemään työtä ihmisten kanssa. Yhteisöpedagogi voikin tehdä työtä monen ikäisen parissa. Tammelaan en suunnitellut tulevani, mutta kun työntekijää hakivat, niin mikäs siinä. Ei tämä ole edes iso kulttuurishokki, kun olen kotoisin Oriveden metsien ja peltojen keskeltä ja opiskellut suurimman osan ajasta Suolahdessa...
Harrastuksenani on ollut musiikki, meinasin siitä joskus jopa jonkinlaisen ammatin itselleni kehitellä. Vuoden musiikkiopistoilun jälkeen päätin kuitenkin pitää harrastukset harrastuksina, ainakin pääasiassa. Soitan siis pianoa, rämpyttelen kitaraa (ehkä vielä hieman säälittävästi) ja laulan joskus vahingossa kaupassakin. Joitain muitakin soittimia olen kokeillut ja kaikkeahan olisi kiva osata soittaa. Kaiken kukkuraksi nautin välillä musiikin teoriasta... Ja rytmijutut vasta hauskoja ovatkin! Musiikkiin liittyen myös tanssiminen on ihan parasta.
Koitan saada matkustamisestakin harrastusta. Harmi vaan, että se on aika hintavaa ja tarvitsisi aikaa. Mutta ei lannistuta!
Terkkuni nuorille ja kaikille muillekin: toteuttakaa unelmanne, koska ei niitä kukaan muukaan pysty toteuttamaan! Oikealla asenteella pääsee läpi vaikka mistä.